Toinen päivä:
Kello herättää klo 00.30. Sammutan sen ja jatkan nukkumista. Herään klo 01.41, herätän Harrin ja sanon, että ollaan myöhässä. Harri vastaa ja kysyy puoliunesta, että mistä me nyt ollaan myöhässä. Ei auta valittaa vaan äkkiä tavarat laukkuihin ja ajovehkeet päälle. Jätettyämme avaimen hotellin vastaanottoon suuntaamme tankille klo 02.02 kilometrien näyttäessä 25362km.
Luulimme olevamme hereillä, mutta välittömästi matkaan lähdettyämme eksymme ajettuamme yhden risteyksen pitäksi. Onneksi huomasimme erheemme ja käännyimme ympäri kohti oikeata tietä. Kolmisen kilometrin matkan jälkeen saavumme Puolan ja Saksan rajalle. Olimme hieman ihmeissämme, sillä raja-asemalla oli ruuhkaa. Jonossa hukkasimme 30 minuuttia lisää ajoaikaa. Passintarkastuksen jälkeen matkanteko jatkui. Olimme hieman huvittuneita, koska tähän mennessä jokaisella raja-asemalla piti näyttää passia, mutta kypärää ei tarvinnut ottaa päästä pois. Saavuimme saksaan klo 02.40 ja matka jatkui.
Saksassa yö on todella pimeä. Ajamme tasaisesti noin 130 km/h nopeudella sillä pimeässä ei uskalla ajaa lujempaa vaikka Saksan moottoriteillä siihen olisi mahdollisuus. Karttojen mukaan moottoritietä pitäisi olla pitkän matkaa, mutta saksalaiset eivät ole saaneet tietä valmiiksi vaikka kartta sanoo sen olevan kunnossa vuonna 2005 - me Suomessa ainakin elämme vuotta 2007.
Ajaudumme moottoritieltä sivuun ja tankkaamme Langenbogenin kylässä. Huoltamo on auki, mutta ovet lukossa. Bensapumppu lähtee toimimaan kun olemme näyttäneet luottokortteja. Kortit sisään ja tankkaus klo 04.49 kilometrien näyttäessä 25645km.
Matka jatkui ja pääsemme moottoritielle takaisin noin 30 kilometrin jälkeen. Aamu alkoi jälleen sarastameen ja nostamme nopeutta 170-180km/h välille samalla testaten paljonko pyörämme kulkee. Manuaalien mukaan huippunopeus on FJRllä 250km/h - sitä emme kuitenkaan yritä näyttää toden.
Klo 06.27 Göttingenin kaupungissa on seuraava pitstop kilometrien näyttäessä 25809km. On aamupalan paikka. Sää näyttää sateiselta, joten pistän sadeasun päälle. Harri ei laita sadeasua koska on varma ettei sada. Ennustajaksi miehen ei kannata ruveta, sillä välittömästi matkaan päästyämme alkaa sataa. Vettä tulee välillä kuin vesiputouksen alla seisoisi. Pysähdymme tankille Quikbornissa klo 09.27 kilometreissä 26102km. Tähän mennessä olemme taivaltaneet 740km 7h 42 minuutissa. Nopeammin olisi pitänyt päästä, mutta pimeys ja sade on hidastanut vauhtiamme.
Saksan ja Tanskan rajanylitys on puhdas muodollisuus ajonopeuden laskiessa siinä kohtaan noin 100km/h. Tanskan puolella pysähdymme ensimmäiseen kahvilaan pienelle Pit Stopille. Tähän pysähdykseen käytimme 10-15 minuuttia.
Tanskassa saa ajaa 130km/h, mutta ainakin ruotsalaiset näyttivät mallia ajaen 150-160km/h. Meidän nopeus on tasaisesti 140km/h. klo 12.02 bensamittari näyttää jälleen pysähdystä, joten tankkaus Nyborgenissa kilometreissä 26423km.
Tovin taivallettuamme klo 12.22 saavumme kuuluisalle Ison-Beltsin sillalle, jonka ylityksestä joudumme maksamaan 135 Tanskan kruunua. Sillan jälkeen moottoritie jatkuu Juutinrauman sillalle, jonka ylityksestä köyhdymme 165 Ruotsin kruunun verran ajassa klo 13.26.
50 kilometriä eteenpäin ja alkaa olemaan suuri nälkä. Klo 14.49 pysähdymme syömään Landskronalaiseen pitseriaan kilometrien näyttäessä 26636km. Tauot alkaa venymään ja tämäkin pysähdys oli tunnin pituinen - sitä se väsymys teettää :( Imuroimme pitsat nopeasti naamaan ja matka jatkui kohtu Ljungbytä, jossa joudumme kiertotielle ison kolarin takia. Näin matkamme hidastuu entisestään. Tankkaus klo 16.19 ja kilometrit 26780km.
Päätimme, ettemme pysähdy ennen Nyköpingiä ja siellä tapahtuvaa seuraavaa tankkausta klo 19.12 kilometrien näyttäessä 27117km. Huoltoaseman vieressä on hotelli ja sieltä löytyi vapaa huone. Vastaanotossa tarjoavat aamiaiskuponkeja, mutta sanomme ettemme tarvitse niitä. Resepsuunin väki ihmettelee miksemme tarvitse niitä. Selitämme lähtevämme jälleen ajoissa liikenteeseen, jolloin vastaanoton rouvasihmiset ilmoittavat aamupalan alkavan klo 04.00. Vastaamme sen olevan meille aivan liian myöhään. Saunan ja normaalin juttutuokion päätteeksi laitamme kellot herättämään puoliltaöin. Unta ei tarvitse odottaa.
Toisena päivänä ajoimme yhteensä 1755 km 17 tunnissa ja 22 minuutissa. Vaikka Seppo Räty sanoi Saksan olevan p**ka maa, totesimme että liikenne ainakin siellä pelaa. Unta olemme saaneet aivan liian vähän, sillä meinaamme nukahtaa satulan selkään. Myös pimeys on todellista pimeyttä eikä Suomen hämärää.
Kolmas päivä:
Kellon soittaessa emme kumpikaan ole kartalla. Meillä ei ole hajua maasta eikä valuutasta - kummankin ukon päät ihan sekaisin unen vähyydestä. Mutta ei jälleen auta vaan kamat kasaan ja vastaanottoon viemään avaimia. Matkallamme tulee vastaan ihmisiä ilta/yöriennousta. Katse on kieltämättä kovin pitkä kun kaksi kaveria raahaa laukkuja ja kypäriä ulos hotellista tähän aikaan.
Pyörät käyntiin ja keula kohti tankkiasemaa kellon näyttäessä klo 00.25, kilometrit 27118km. Tukholma ohitetaan nopeasti ja tankkaamme nopeasti Sollentunassa klo 01.23 kilometreissä 27232km. Tunti on taivallettu ja matkaa taitettu 114km, joka on erittäin hyvin ajatellen pimeää ja kosteaa keliä. Suuntamme on kohti Haaparantaa. Paikasta ei ole mitään tietoa kun lisättiin vaatteita ajopuvun alle - meinasi tulla kylmä. Seuraava tankkaus klo 05.05 Sundsvallissa kilometrien näyttäessä 27599km. Syömme samalla aamupalan ja takaisin ratsun selkään.
Nyt alkaa matka painamaan. Jotenkin tämä Ruotsi on aina todella syvältä hanurista. Täällä ei ole mitään millä itseään viihdyttäisi. Klo 08.44 suoritamme seuraavan tankkauksen Lövängerissa mittariston tarjotessa 27959 kilometriä. Taisi olla reissun pisin matka ilman pysähdystä - 360km.
Tornioon on vielä matkaa 305km. Se ei kuitenkaan ole paljoa, sillä klo 13.18 saavumme Tornion Nesteelle kilometreissä 28264. Samaisella huoltamolla otamme pitsaa naamariin suomalaisen kahvin kera. Niputamme reissua Harriin kanssa yhteen ja koska aikataulumme sallii, päätämme ajaa loppumatkan nopeusrajoitusten mukaisesti.
Tankkaamme seuraavaksi Suomessa Kaustisilla klo 18.02 kilometreissä 28612km. Kaiken väsymyksen keskellä unohdan maksaa tankkaamani bensat. Juon myös kahvit ja siitä tulee kuitti. Myöhemmin illalla Nesteen omistaja soitti ja ilmoitti maksurikkomuksestani. Maksoin sen saman tien ystävällisen yrittäjän ilmoittamalle tilille. Matka jatkui suorinta tietä Nokialle ja lähtöpaikkamme ST1 kylmäaseman pihaan. Lopputankkaus klo 20.32 kilometreissä 28877km.
Kolmantena päivänä ajoaikaa kului 18 h 57 min ja kilometrejä 1759 km.
Yhteenveto kolmesta päivästä:
- Lähtöaika oli hyvä. Ainut miinus oli että ennen ensimmäisen päivän ajoa olisi hyvä saada unta alle
-
Via Baltic on hyvässä kunnossa Puolan rajalle asti
- Virossa, Latviassa ja Liettuassa tutkista ilmoittaa hyvin vastaantulijat
- Puolan liikenne on syvältä
- Puolan tiet on syvältä
- Saksa on autoilijan/ moottoripyöräilijän maa
- Tanskassa ja Ruotsissa liikenne pelaa hyvin
- Suomessakaan ei ongelmia
- Raskas reissu mutta kyllä sen pystyy ajaan
- Koko reissun kilometrit: 5245 km
- Koko reissun ajoaika: 58 h ja 9 min
- Bensaa kului: 286 litraa
- Keskikulutus: 5.5 l /100 km